Heikinlaaksossa Sienitiellä toimivan Kuljetus Silvola & Co:n toimitusjohtaja Jari Silvola valittiin Malminseudun Yritysyhdistyksen huhtikuisessa vuosikokouksessa Vuoden yrittäjäksi.
Teksti ja kuva Teija Loponen

Jari Silvolalla on monta rautaa tulessa
MSY:n puheenjohtaja Lisbet Sipilä totesi Malminseudun Yrittäjien valitsevan vuosittain aina hieman eri teemalla palkittavan yrittäjän. Tänä vuonna vaakakupissa painoi muun muassa sukupolvenvaihdos. Merkitystä oli myös yrityksen iällä ja monialaisuudella.
Toimitusjohtaja Jari Silvola kertoo Kuljetus Silvola Co:lla olevan takanaan jo pyöreät 60 toimintavuotta.
– Isäni perusti yrityksen vuonna 1958, samana vuonna jolloin synnyin. Isä jäi virallisesti eläkkeelle 1997 ja nykyään myös poikani on mukana yritystoiminnassamme, kertoo Jari Silvola.
Jari Silvola ei itse ole ollut koko työikäänsä yrittäjä tai perheyrityksessä, vaan ehti työskennellä vuosia muun muassa Vehossa.
Laman vietyä työt hän perusti oman yrityksen ja isän jäädessä eläkkeelle osti Kuljetus Silvolan. Niinpä Jari Silvola pyörittää nyt useamman yrityksen liiketoimintaa. Yrityksiä on kaikkiaan kolme, Kuljetus Silvola Co, TempoTrans Oy ja Pakujapalvelu, joilla kaikilla on hieman erilainen toimintakuva. Yrityksillä on monenlaista kuljetuskalustoa ja myös varastointipalvelua sekä vuokrattavia ajoneuvoja.
Kuljetus Silvola palvelee asiakkaita
niin pienissä kuin suurissakin kuljetuksissa.
– Alkuajoista toiminta on kehittynyt ja laajentunut normaalin kappaletavarakuljetuksen lisäksi suurten tavaraerien kuljettamiseen, varastohotelli-, pakkauspalvelu- ja edelleenlähetystoimintoihin sekä erityyppisiin promootiopalveluihin. Asiakkaita palvellaan niin pienissä tarpeissa, kuten vaikkapa moottoripyörän kuljetuksessa, ja suurissa hankkeissa, jollainen voi olla vaikkapa messuosastojen tavaroiden kerääminen ja osaston kokoaminen.
Saamastaan huomionosoituksesta Jari Silvola oli erittäin mielissään.
– Yrittäjän elämä on paljolti yksin puurtamista. Harvoin yrittäjän työtä arvostetaan, useammin arvostellaan. Me olemme ajaneet Fazerin leipää 40 vuotta, kuskanneet Schenkerin rahtia ja ostimme ensimmäisen ison ajoneuvon teollisuuskemikaalien kuljetukseen vuonna 2017. Yrittäjän on koko ajan paiskittava töitä ja samalla pohdittava yrityksensä kehittämistä ja mahdollista laajentamista. Helppoa ei yrittäjän elämä ole, Jari Silvola muistutti.
Jari Silvolan yritystoiminta on Puistolan Heikinlaaksossa, mies on itse syntyjään Pukinmäestä ja asuu nykyään isänsä rakentamassa paritalossaTapaninvainiossa.